KEHÄKUKKA Diplomifytoterapeutti Lippe Äystö

Posted by | 17/08/2016 | Uncategorized | No Comments

Kehäkukan esiintyminen

Suomessa puutarhoiden piristävänä väriläiskänä tunnettu kehäkukka kasvaa luontaisesti Välimeren maissa sekä Iranissa, viljeltynä se on levinnyt joka puolelle maailmaa. Se on vähään tyytyväinen kasvi, joka voi kasvaa lähes minkälaisessa paikassa tahansa, mutta se nauttii aurinkoisesta kasvupaikasta ja läpäisevästä kasvualustasta. Suomessa kehäkukka kasvaa viljeltynäkin yksivuotisena, mutta hyvissä olosuhteissa voi siementää kasvupaikalleen. Kukat ovat herkkiä lämpötilan ja kosteusolosuhteiden vaihteluille. Jos kukat ovat avautuneet täyteen loistoonsa, se ennustaa hyvää säätä.

Tuntomerkit

Kehäkukan tunnistaa ensimmäiseksi voimakkaan oranssista tai keltaisesta päivänkakkaraa muistuttavasta mykerökukinnostaan, kuuluuhan se asterikasveihin. Kukinto voi olla yksinkertainen tai kerrottu, torvimaiset kehräkukat mykerön keskellä ovat keltaiset, oranssit tai ruskeat. Laitakukat ovat kielimäiset, kärjestä kolmihampaiset, väriltään keltaisia, oransseja tai punakeltaisia. 4-7 cm leveät kukkamykeröt kasvavat yksittäin tanakan, särmikkään ja karvaisen, joskus haarautuvan varren päässä. Lehdet ovat pitkät, kapean vastapuikeat, harvahampaiset tai ehytlaitaiset ja pyöreä- tai suipohkokärkiset. Kasvissa on voimakas ominaistuoksu, joka tarttuu käsiin kasvia kosketeltaessa, samoin kuin kasvista irtoava tahmea aine.

Historia

Joidenkin tietojen mukaan persialaiset ja egyptiläiset ovat käyttäneet kehäkukkaa vuosituhansien ajan ruokien maustamiseen ja koristelemiseen. Egyptiläiset uskoivat sen nuorentavaan voimaan, ja lemmenyrttinä sitä on käytetty antiikin ajoista lähtien. Sitä on myös käytetty haavojen ja eläinten puremien sekä vatsaongelmien hoidossa. Myös päänsärkyä ja hammassärkyä on hoidettu kehäkukalla. Englannissa kehäkukan kuivattuja kukkia lisättiin keittoihin, sillä niiden uskottiin pitävän kuumeen ja vilustumisen loitolla. Marigold-nimi viittaa Neitsyt Mariaan, ja katolisissa maissa kehäkukkaa on käytetty Neitsyt Mariaan liittyvissä tapahtumissa ja alttarien koristelussa. Myös hindut ovat koristelleet alttareita ja temppeleitä kehäkukalla. Roomalaiset antoivat kasville nimen calendula (kalenteri), koska sen huomattiin kukkivan joillain alueilla kuukauden tai uuden kuun ensimmäisenä päivänä.

Käyttö ruoanvalmistuksessa

Tuoreita kehäkukan laitalehtiä tai nuoria lehtiä voi käyttää sellaisenaan salaateissa, leivän päällä tai ruokien maustamiseen. Tuoretta tai kuivattua terälehtisilppua voi käyttää voin, juuston, riisiruokien tai leivonnaisten värjäämiseen. Kehäkukkaa onkin kutsuttu köyhän miehen sahramiksi. Kukinnoista voi tehdä simaa, viiniä tai teetä. Jos laitat teehen pelkkiä kukinnon laitalehtiä, maku ei ole niin kitkerä.

Käsittely

Kukat kerätään yksitellen pitkin kesää niiden avauduttua täyteen loistoonsa.

Kuivaus

Yleensä niistä käytetään pelkästään laitalehdet, jotka kuivataan alle 40 asteen lämmössä pimeässä ja kuivassa paikassa. Kuivaukseen voi käyttää hyötykasvikuivuria, jos kuivurin lämpötilan saa säädettyä riittävän alhaiseksi, tai laitalehdet voi kuivata paperin päällä lattialämmitystilassa, saunan jälkilämmössä tai huoneenlämmössä. Tärkeää on alhainen lämpötila. Nykyiset uunit ovat alimmilla lämpötiloillakin liian kuumia yrttien kuivatukseen.

Säilytys

Kuivatut laitalehdet säilytetään mieluiten tummassa lasitölkissä valolta, pölyltä ja kosteudelta suojattuna. Myös metallipurkkia tai kaksinkertaista paperipussia voi käyttää, muovisia säilytysastioita tai -pusseja ei suositella. Kuivattuna kasvi säilyy käyttökelpoisena niin kauan kuin voimakas väri säilyy.

Pakastus

Kokonaiset kukat voi pakastaa sellaisenaan ja käyttää myöhemmin vaikka ruokien tai kakun koristeina. Myös laitalehtiä voi pakastaa.

Valmistus

Kuivattuja tai tuoreita laitalehtiä käytetään teenä, tinktuurana eli alkoholiuutoksena, öljyuutoksena, salvoina, hauteina tai silmäkylpyinä. Koko versosta puristettua mehua voidaan käyttää tuoreeltaan esimerkiksi pahoinvointiin.

Rohtokäyttö

Kehäkukka on varsinainen yrttien monitaituri, siitä on apua mm. vatsan ongelmiin, naistenvaivoihin, haavojen hoitoon, vastustuskyvyn lisäämiseen kuin myös kauneudenhoitoonkin. Kehon omat puolustusjärjestelmät: Kehäkukan on todettu vaikuttavan antiseptisesti ja immuunipuolustusta kiihdyttävästi. Se tappaa bakteereita ja viruksia ja hoitaa missä tahansa tulehduksessa. Sen ainesosat ehkäisevät sienten, amebojen ja Trichomonas-alkueläinten kasvua. Koeolosuhteissa on huomattu kehäkukan estävän myös HIV-viruksen kasvua. Se lisää immuunipuolustuksessa olennaisessa tehtävässä olevien syöjäsolujen määrää. Se lievittää myrkytyksiä ja säteilyvaurioita (auringonpolttamat, sädehoidon aiheuttamat iho-ongelmat ym). Sitä voidaan käyttää matolääkkeenä. Samoin on saatu todisteita sen kasvainten kasvua ehkäisevästä vaikutuksesta. Venäjällä sitä käytetäänkin iho- ja mahasyöpähoidon tukena.

Verenkierto

Kehäkukka alentaa verenpainetta laajentamalla ääreisverisuonia ja vähentää veren rasvapitoisuutta. Sillä myös estetään verisuonten läpäisevyyttä ja verihiutaleiden kokkaroitumista. Sillä voi olla myönteinen vaikutus rytmihäiriöihin.

Vatsaongelmat

Tulehduksia parantavat ominaisuudet toimivat myös maha- ja pohjukaissuolen haavaumissa, paksunsuolen tulehduksissa sekä ripulissa. Haavaumien syntyyn se vaikuttaa ennaltaehkäisevästikin. Kehäkukka myös lisää sapeneritystä ja sitä kautta parantaa ruoansulatusta.

Naisten vaivat

Kehäkukka on eräs kasviestrogeeneistä, joka kiihdyttää elimistön oman estrogeenin tuotantoa. Sen avulla voidaan helpottaa vaihdevuosivaivoja ja tasapainottaa kuukautisia. Kuukautisten puute voidaan korjata kasvista tehdyllä teellä tai tinktuuralla, samoin runsas kuukautisvuoto. Sen kouristuksia laukaisevasta ominaisuudesta voi olla apua kivuliaisiin kuukautisiin ja synnytyskipuihin.Koska kehäkukka myös rauhoittaa ja piristää, se on erinomainen hoito vaihdevuosien tai PMS-syndrooman mielialan vaihteluihin. Sisäisesti ja ulkoisesti käytetään emättimen haavaumien ja tulehdusten hoitoon (myös hiiva). Naisten ”vaivoihin” voi liittyä myös kehäkukan siittiöitä tuhoava vaikutus.

Haavanhoito

Kehäkukan desinfioiva vaikutus on yksi sen hyvistä ominaisuuksista hoidettaessa haavoja. Sen lisäksi se edistää haavan umpeutumista ja uuden ihokudoksen syntymistä, pysäyttää verenvuotoa ja ehkäisee arpikudoksen muodostumista. Sitä voidaan käyttää jopa hyvin vaikeasti parantuvien haavojen hoidossa kuten säärihaavat, makuuhaavat, paleltumat ja palovammat. Käyttöalueena myös savipuoli, ihottumat, ruhjeet, hyönteisten puremat, auringonpolttamat, suonikohjut ja ihonalaiset katkenneet verisuonet sekä känsät, syylät, paiseet ja mustelmat.

Kauneudenhoito

Ihoa hoitavien ominaisuuksiensa takia kehäkukkaa käytetään hyvin paljon kaudeudenhoidossa sekä lääkinnällisesti että kosmeettisista syistä. Rohtumat ja silmien alueen tulehdukset hoituvat kehäkukan avulla, samoin silmänympärysten turvotukset. Se hellii sekä kuivaa ja herkkää että rasvaista ihoa, niinkuin hiuksiakin. Hiuksia on värjättykin kehäkukan avulla, vaaleat hiukset saavat näin kullankeltaisen sävyn. Kainaloihin siveltynä kehäkukka-uutos estää hikoilua, tai oikeammin se estää hien hajua aiheuttavien bakteerien kasvua.

Muita vaikutuksia

Kehäkukalla on vielä monia ominaisuuksia, jotka eivät liity varsinaisesti edellä mainittuihin. Sen käyttö edistää kehon imunesteiden kulkemista ja vähentää näin turvotuksia. Se hiostaa ja lisää virtsaneritystä ja auttaa näin poistamaan elimistöstä kuona-aineita. Sen sanotaan puhdistavan verta. Sitä voi käyttää päänsärkyyn ja hammaskipuun sekä peräpukamiin.

Vaikuttavat aineet

Kehäkukan vaikuttavia aineita ovat etenkin terpeenialkaloidit, triterpeenit, saponiinit, sterolit, karotenoidit, laktonit ja flavonit.

Huomioitavaa

Estrogeenivaikutuksensa takia kehäkukkaa ei ole hyvä käyttää raskauden ja imetyksen aikana. Asterikasveille allergisten on hyvä kokeilla kehäkukan käyttöä varovasti ja lopettaa se heti, jos tulee jonkinlaisia oireita. Kasvin vihreät osat teessä saattavat ärsyttää. Kehäkukka on kymmenien käyttökohteidensa ansiosta yksi ehdoton kotiapteekin ainesosa ja sitä soisi kasvavan jokaisessa puutarhassa. Nykyään kehäkukkaa käytetään myös jonkun verran maisemoinnissa esimerkiksi teiden varsilla. Tämän toivoisi lisääntyvän. Lisäksi se on kasvi, joka tuo hyvää mieltä pelkällä olemuksellaan. Varsinkin keskipäivällä kerätty kehäkukka vahvistaa ja lohduttaa väsynyttä ja stressaantunutta sydäntä ja mieltä. Kehäkukan tuoksu voimistaa ja pitää terveyttä yllä. Maljakollinen kehäkukkia täyttää huoneessa olijat uudistuneella elämällä. Talon edessä kasvavat kehäkukat luovat auringon loistetta ja lämpöä taloon. Sen lisäksi että kehäkukka on koristeellinen puutarhassa, se suojelee muita kasveja tuholaisilta. Esimerkiksi hyötykasvien kumppanina se vetää puoleensa rapsikuoriaisia ja häätää maaperästä ankeroisia. Kehäkukalla on myös taipumuksia sään ennustamiseen: jos kukat eivät normaalisti avaudu auringon noustessa, päivän mittaan tulee sade.