Fytoterapia
Kasvilääkinnän eli fytoterapian tavoitteena on edistää terveyden ylläpitämistä sekä terveysongelmien ennaltaehkäisyä ja hoitoa. Kasvilääkintää on hyödynnetty jo vuosituhansia ja viime vuosina sen käyttö on yleistynyt koko maailmassa. Kasvilääkintää käytetään monien hoitomuotojen tukena, itsehoidossa ja keskeisenä osana luonnonmukaista terveydenhoitoa sekä sisäisesti että ulkoisesti.
Sisäisesti tuoreet ja kuivatut yrtit vaikuttavat muunmuassa yrttiteinä ja -mehuina, kasvipuristeina, puhdistavina rohdoksina, yrttiöljyinä, tinktuuroina eli alkoholiuutteeina ja yrttisiirappeina. Ulkoisia kasvilääkintämuotoja ovat esimerkiksi höyryhengitys, eteeristen öljyjen käyttö haihduttaen tai iholle imeytettynä, kasvien ja uutteiden käyttö kääreissä, hauteissa, kylvyissä ja saunassa, iholle levitettävät kipua lievittävät tai muutoin oireita korjaten vaikuttavat hoitovoiteet ja öljyt sekä elvyttävät, virkistävät ja puhdistavat hoitotuotteet.
Kasvilääkinnän historiaa
Kasveilla ja yrteillä parantaminen on hyvin vanhaa perua. Herbalistit eli kasvilääkitsijät hakivat osan tiedoistaan seuraamalla eläinten käyttäytymistä. Eläimet hakivat luontaisen vaistonsa avulla lääkekasvit luonnosta. Kasveilla parantaminen periytyi suvussa kulkevana tietona, joka opetettiin jälkipolville ja lähisukulaisille tai siihen sopivalle henkilölle. Näin yrtit osattiin kuivata oikein, ei auringonpaisteessa, vaan varjossa tuulisella paikalla. Juuret kerättiin kasvukauden alussa tai lopussa kun lehdet olivat lakastumassa, silloin kaikki voima oli siirtynyt juureen terveyttä antamaan. Marjojen piti antaa kypsyä ja valmistua rauhassa, vasta silloin niissä oli terveyden kaikki voima-aineet.
Kansanparannuksessa tunnettiin jo ennen lääketiedettä miten esimerkiksi anemiaa voitiin
hoitaa. Kansanparantajat myös tiesivät penisiliinin tapaisia rohtoja parannukseen. Herbalisteilla oli usein myös selvänäköisyyden taito, jolla he pystyivät selvittämään kasvien parantavat ominaisuudet. Vanhassa kansanparannuksessa uskottiin luonnonhenkiin, joilta kysyttiin tietoa ja lupaakin yrttien käyttöön. Vanha kansa myöskin tiesi kasvien värähtelyn voimakkuudet ja tämä informaatio osattiin siirtää parannettavan oman kehon värähtelyyn. Nykyään samaa informaatiota käytetetään kukkatipoissa. Kasvilääkinnän avuksi käytettiin sanoja, loitsuja sekä runoja. Joskus mukana piti olla voimasanojakin.
Kasvilääkinnän harjoittajat valmistivat myös voiteita ja salvoja aineksista, joita käytetään myös tänä päivänä. Tällaisia ovat mm. pihka ja terva. Suomalaisessa kansanparannuksessa tunnettiin ja käytettiin aikoinaan noin 200 lääkekasvia, joista osa oli hyvinkin myrkyllisiä.
Salvoissa ja hauteissa käytettiin myrkyllisiä kasveja enemmän, sisäisesti nautittavissa rohdoissa niitä oli hyvin pieniä määriä. Nykyisin kansanparannuksessa on laajemmassa käytössä noin 20-30 yrttiä. Kasvilääkintä eli fytoterapia oli voimissaan maassamme vielä 1900 -luvun alussa, kunnes kemialliset lääkkeet saivat vahvan jalansijan lääkehoidoissa. Vaikka lääketiede suhtautui nihkeästi ja epäilevästi kasvilääkintään, ovat ne saaneet vaikutteita toisiltaan. Alkuperäinen lääketiede on kansanlääkintään ja sen tietoihin perustuvaa.
Ensimmäinen apteekki perustettiin Turkuun, Turun linnaan vuonna 1558. Vielä 1600 -luvun alussa ei Suomessa ollut yhtään lääkärin virkaa. Apteekkien myötä parantajat oppivat käyttämään apteekin tuotteita omiin sekoituksiin ja keventämään siten omaa työmääränsä.
Kasvilääkinnän nykytila Suomessa
Suomessa fytoterapialla on satojen vuosien perinne kansanlääkinnässä ja 1600-luvulta alkaen apteekeilla oli omat rohdoskasvipuutarhansa. 1950-luvulla rohdoskasvien myynti alkoi siirtyä terveyskauppoihin, apteekkien keskittyessä myymään synteettisiä lääkevalmisteita. Nykyisin fytoterapiassa käytettyjä valmisteita myydään terveyskauppojen lisäksi mm. apteekeissa, päivittäistavarakaupoissa, terapeuttien vastaanotoilla, nettikaupoissa ja vaikkapa kuntosaleilla.
Suurin osa fytoterapeuttisista valmisteista on markkinoilla elintarvikkeina, kuten ravintolisinä, mutta osa myös lääkelain alaisina kasvirohdosvalmisteina. Voidaankin sanoa, että fytoterapia on jakaantunut perinnekäyttöön perustuviin valmisteisiin (ravintolisät ja perinteiset kasvirohdosvalmisteet) ja evidenssiin perustuviin (EBM = Evidence Based Medicine tai WEU = Well Established Use). Ulkoisesti käytettävät fytoterapeuttiset valmisteet ovat usein luonnonkosmetiikkaa tai erilaisia hoitotuotteita, kuten esimerkiksi hoitoljyt ja -turve.
Fytoterapia työllistää Suomessa suoraan tai välillisesti yli 10.000 henkilöä ulottuen biotalouteen kuuluvasta luonnontuotealasta, elintarvike- ja lääketeollisuuteen, luontaishoitoloihin, terveyskauppoihin, apteekkeihin, päivittäistavarakauppoihin ja osin näiden toimialojen koulutukseen.
Fytoterapiaa käytetään laajasti Suomessa itsehoidollisesti ja sen käytössä opastavat varsinkin terveyskaupat, fytonomit, fytoterapeutit, luontaisterapeutit sekä ravintoneuvojat. Suomalaiset lääkärit eivät yleensä suosittele fytoterapiaa potilailleen, sillä lääkärikoulutus ei sisällä rohdoskasvioppia, vaikkakin jotkin rohdoskasvit ovat myös lääkelain alaisissa kasvirohdosvalmisteissa ja useita fytoterapeuttisia tuotteita on mainittu Käypä hoito-suosituksissa.
Lääkekasvien tutkiminen
Maapallolla on noin 500 000 kasvilajia, joista Maailman terveyshärjestö ( WHO) on luetteloinnut 20000 lääkekasveiksi. Maailmalta löytyy jo useita tietokantoja, joihin on kootu rohdoksiin ja ravintolisiin liittyviä tutkimustuloksia. Esimerkiksi Natural Dtabase sisältää monografian noin 1000 luontaistuotteen ainesosasta.
Suomessa rohdostutkimusta tehdään mm. Helsingin Yliopisto Farmasian laitoksella. Rohdostutkimus on hyvin laaja kenttä. Se kattaa mm. kasvi-, bakteeri- ja nisäkässoluilla tehtävää tutkimusta, kemiallista analytiikkaa ja biologisten aktiivisuuksien tutkimista. Tutkimuksesta saa hyvän kuvan tarkastelemalla täältä valmistuneita väitöskirjoja, joista viimeisin käsitteli etnofarmakologiaa. Siinä oli selvitetty muutamien afrikkalaisten kasvien antimikrobisia vaikutuksia eli miten hyvin ne estävät bakteerien ja hiivasienten kasvua. Kyseiset kasvit ovat Tansaniassa kansanlääkinnällisessä käytössä.
Farmasian tiedekunnassa on myös kehitetty menetelmiä, joiden avulla voidaan seuloa nopeasti ja suuria määriä näytteitä jonkun tietyn bioaktiivisuuden löytämiseksi. Haluttu vaikutus voi olla esim. antimikrobinen, antioksidatiivinen tai kalsiumkanavia salpaava. Tällaisen suurtehoseulonnan (High Troughput Screening, HTS) avulla onkin Lausannen yliopistossa löydetty lumikellouutteesta galantamiini, joka nykyään on käytössä Alzheimerin taudin lääkkeenä. Myös rohdosuutteiden ja puhdasaineiden turvallisuuden testaamiseen kehitetään uusia, nopeita soluviljelmiin perustuvia menetelmiä, joiden avulla pyritään vähentämään eläinkokeiden tarvetta.
Kirjallisuutta
Elias Lönnrot kirjoitti ensimmäisen suomenkielisen lääkärikirjan, nimeltään Suomalaisen Talonpojan Koti-Lääkäri. Kirja ilmestyi vuonna 1839. Se sisälsi paljon tietoa kansanlääkinnästä. Muita teoksia kasveista ja niiden käytöstä ovat esimerkiksi Toivo Rautavaaran Mihin kasvimme kelpaavat, Virpi Raipala-Cormierin Luontoäidin kotiapteekki ja Sinikka Piipon teokset, kuten Elinvoimaa puista.